ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
SINUSTAKO HYPOXI-YRITTÄJÄ RAUMALLE
Hinta: 62 000 €

 


HYPOXI on todistetusti toimiva, maailmalla menestystä saavuttanut kehonmuokkausmenetelmä, joka on viime vuosina kasvanut vauhdilla ja laajentunut useille eri mantereille. Yksittäisen HYPOXI-studion pääasiallinen toiminta ja liikevaihto muodostuvat HYPOXI-terapian myynnistä ja markkinoinnista.


Hypoxi Rauma sijaitsee osoitteessa Pakkahuoneenkatu 4. Samalla alueella ei ole vastaavaa toimintaa, joten ei myöskään kilpailua.Liiketoimintakaupassa myydään (mahdollisuus myös leasingsopimukseen) Hypoxi Rauman hypoxi –kalusto tarvikkeineen, asiakasrekisteri ym liiketoiminnan materiaali.


Myyjä on lupautunut perehdyttämään ostajan, mikäli hän niin haluaa. Myös jatkossa sekä nykyinen yrittäjä että maahantuoja ovat käytettävissä neuvoineen. Asiakaskuntaa voi laajentaa urheiluseuroihin ja muihin mahdollisiin ryhmiin. Maksuvälineenä studiolla on käytetty pankki- ja luottokorttien sekä laskun lisäksi myös liikuntaseteleitä- ja kortteja.


Liiketoimintaan ja itse menetelmään annetaan koulutusta (maahantuojan osalta). Tällä liiketoiminnalla saa hyvän elinkeinon jo pelkästäänkin, mutta on myös yhdistettävissä jonkun muun liiketoiminnan kanssa kuten esimerkiksi kuntosalin yhteyteen. Menetelmä soveltuu kaikille hyvinvoinnista kiinnostuneille laihduttajille, kuntoliikkujille, urheilijoille ja aivan tavallisille ihmisille ilman urheiluharrastusta eikä tämän turvallisen toiminnan harjoittamiseen tarvitse erikseen mitään viranomaisten asettamia lupavaatimuksia.


Hypoxi Rauman yrittäjä toimii myös Hypoxi Porin yrittäjänä, liiketoiminnan laajuuden sekä ajankäytön riittämättömyyden vuoksi myynnissä on koko Rauman liiketoiminta. Myös mahdollinen yhteistyö esimerkiksi markkinoinnin suhteen olisi toiveissa.


Kysy rohkeasti lisää!


Toimipisteet ja toiminnan esittely: www.hypoxi.fi

  • Ilmoitustunnus:
    5436
  • Ilmoitustyyppi:
    Myydään yritys
  • Toimiala:
    Palvelut
  • Liikevaihtoluokka:
    saakka - 100 000 €
  • Kiinteistön koko:
    Vuokrasopimus ei siirry automaattisesti
  • Kiinteistö on:
    Vuokrattu
  • Paikkakunta:
    Satakunta
  • Www:

Ilmoittaja

Saara
0401413050
Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.


Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  •  
    Myydään Suomen
    Myydään Suomen johtava lampaannahkajalos...

    Porin Laviassa vuodesta 1892 toiminut Rantasen Nahkajalostamo Oy etsii yrittäjien eläköityessä toiminnalleen uutta, energistä jatkajaa. Yritys on Suomessa markkinajohtaja n. 15 000 vuosittaisella nahkamäärällä ja arvostettu laatunsa ja palvelunsa...

  •  
    XCS
    Siivous/hoiva/kauneus/raksa/autovienti j...

    Toiminimestä Superfix, perustettu v.2000, perustettiin Superfix company oy v.2015 ja pieni toiminta vuorottain koko perheelle oli alansa työtä. Yhtiö on voitollinen, perhekoko pienentynyt ja aikeissa toiminimi. Tästä saa valmiin yhtiön nimineen,...

  •  
    XCS
    Tässä mainio tilaisuus ryhtyä yrittäjäks...

    Myydään Eurassa jo 30 vuotta toiminut kemiallinen- /vesipesula. Mahdollisuus ostaa koko Oy tai liiketoiminta. Yritys toimii 300m2 tilassa, joka sijaitsee vuokratontilla. Tontti, 1800m2 on mahdollista ostaa omaksi. Toimitilan vuokra on 1 800€ /kk...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Yrittäjäksi toimivaan seikkailu-ja elämy...

    Yrittäjäksi toimivaan seikkailu-ja elämyspalvelu-ketjun toimipisteeseen Poriin Markkinointihenkiselle yrittäjälle tai yrittäjäksi aikovalle tarjolla oiva mahdollisuus hypätä suoraan toimivaan konseptiin. Toimipiste on toiminut pari vuotta aivan...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    MYYDÄÄN KUKKA JA
    MYYDÄÄN KUKKA JA HAUTAUSTOIMISTO (Satak...

      Pitkään toiminnassa ollut Kukka ja Hautaustoimiston liiketoiminta on myytävänä kokonaisuudessaan. Omat toimitilat sekä kalusto. Lisäksi myydään vaihto-omaisuus. Tuottavaa ja varmaa toimintaa uudelle jatkajalle. Liikkeenluovutuksen jälkeen...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    XCS
    Haluaisitko yrittäjäksi Raumalle?

    Kalustettujen asuntojen vuokrausta harjoittava, kannattava ja velaton yritys on myynnissä.   Yrityksen asiakkaina on yrityksiä ja niiden työntekijöitä.  Asiakkaat ovat pääasiassa ulkomaalaisia, joten yrittäjällä tulisi olla kielitaitona suomen...

  •  
    XCS
    Auktorisoitu tilitoimisto Satakunnassa

    Yrityksen liikevaihto 200 - 220 teur, henkilökunta 3 + omistaja, vuokrattu toimitila hyvällä paikalla keskustassa, hyvät paikoitusmahdollisuudet, mahdollisuus ostaa myös toimitila, yritys toiminut pitkään, palvelut sekä perinteiset että...

Maksuton neuvontapalvelu Satakunnassa

Opastamme mm. yrityksen myynnin ja ostamisen suunnittelussa ja sukupolvenvaihdokseen valmistautumisessa. Kartoitamme yrityksen tilanteen ja kerromme mm. vaihdokseen liittyvät verotuksen ja arvonmäärityksen perussäännöt sekä ohjaamme jatkotoimenpiteitä tukevalle asiantuntijalle. Opastamme myös yrityksen myynti- tai ostoilmoituksen laatimisessa Satakunnan Yrityspörssiin.

Palvelun järjestää Satakunnan Yrittäjät yhteistyössä maakuntamme kuntien ja elinkeinoyhtiöiden kanssa. Neuvonta on maksutonta ja ehdottoman luottamuksellista.

Lisää...
Satakunnan Yrityspörssi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!